sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vespareita etsimässä

Etsimme punajalkahaukkoja Virolahdelta ja hieman Miehikkälän rajoiltakin, huonolla tuloksella.

Nuolihaukkoja näkyi kuitenkin 12 yksilöä, joukossa yksi kahden yksilön lentopoikue Kattilaisissa. Nuorilla oli vielä poikasuntuviakin päälaella.


Tänään näkyi jo 3:n ja 4:n yksilön mehiläishaukkaparvetkin muuttamassa korkealla kaakkoon Väkevänjärvellä. Kuvan poikkeuksellisen sulkasatoinen koiraspernis on kuitenkin kuvattu aamupäivällä Virolahden Hailiniemestä.


Haminan Lupinlahdella vinkui vielä kaislikon yllä neljän yksilön ruskispoikue, joita naaras välillä kävi syöttämässä.


Virolahden Häppilässä oli ainakin yksi viime vuonna ilmestyneistä turkinkyyhkyistä edelleen hengissä.