sunnuntai 5. lokakuuta 2014

EuroBirdwatch

Kymenlaakson pelloilla on levähtänyt viime päivinä valkoposkihanhia reilusti yli100 000 yksilöä.  Etenkin Teutjärven lintutornista voi nähdä samanaikaisesti valkoposkihanhia kymmeniä tuhansia. Ainoa hankaluus on, että linnut ovat usein vastavalossa. 


Anserhanhia on näkynyt normaalin niukasti. Ilonaihe oli, että muutama taigametsähanhiryhmä on tänä syksynä sattunut kohdalle. 


Taigametsähanhi on tältä syksyltä metsästykseltä rauhoitettu lintu. Huomaa kuitenkin etummaisen linnun siivissä haulien reiät.


Eilen löytyi Teutjärven pohjoispuoliselta pellolta tiiviisti tundrametsähanhiparvessa viihtynyt tiibetinhanhi. Olisiko sama hanhi näkynyt viikolla aiemmin Luumaellä?


Viime päivinä ovat joutsenten määrät pelloilla alkaneet kasvamaan. Kuva Vastilan Suurniityltä tältä aamulta.