torstai 18. huhtikuuta 2019

Kirkkaita päiviä

Kevät on edennyt korkeapainesäiden vallitessa. Hanhet ilmaantuivat maalis-huhtikuun vaiheessa suurina parvina perinteisille paikoille, suurimpien parvien käsittäessä 5000 - 6000 yksilöä. Tällä hetkellä parvet ovat hajaantuneet laajalle alueelle pikku parviksi.




Kirkkaat, tyynet säät suosivat metsäretkeilyä. Valkoselkätikat ovat jo hiljentyneet ja vetäytyneet pesimäpaikoilleen. 


Pähkinänakkelit selvisivät elossa talvesta aiempia vuosia paremmin. Maaliskuun puolivälissä lintuja löytyi vielä 17 yksilöä, mutta muuttolintujen saapuessa, pähkinänakkelitkin hävisivät edellisvuosien tapaan talvipakoiltaan. 

Kuvassa laulaa koiraslintu kuvehöyhenet pörhöllään siperianpihdan latvassa, mutta naaras on hävinnyt jo aikaisemmin paikalta.


perjantai 5. huhtikuuta 2019

Kaulushaikaroita

Haminan Lupinlahden sillan kupeen sulissa on alkukeväisin ollut mahdollista nähdä kaulushaikaroita kalassa jo vuosikymmeniä. Takavuosina nykyistä yleisemmin, kun Kirkkojärven haikaroitakin kävi lahdella kalassa.



Kuvassa haikara saa saaliiksi pienen hauen.


Haikaran kalaonni saa toisenkin yksilön lennähtämään paikalle.



Haikarat kalastivat yhdessä tovin aivan tornin läheisyydessä ruovikossa, kun paikalla sattui olemaan hiljainen hetki.