keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Taigametsän talvilintuja

Havupuiden erinomaisen siemensadon ja vilkkaan vaellussyksyn takia metsissä on riittänyt runsaasti katseltavaa. Etenkin siperianpihtojen latvuksissa on riittänyt vilskettä, kun tiaisten ohella myös kirjosiipikäpylintuja on ilmaantunut paikalle. Alkuviikon lumisateet Kymenlaakson sisämaassa mahdollisti jo talvisempienkin kuvien saannin.





Pähkinänakkelin asiatica -rotuakin on ilmaantunut pitkästä aikaan hieman paremmin Kymenlaaksoon lokakuun aikana. Omilla retkillämme olemme toistaiseksi havainneet 6 yksilöä. Kuvassa on nuori naaras, joka on määritetty 1kv linnuksi siiven peitinhöyhenten valkeahkoista kärjistä ja naaraaksi pyrstön alapeitinhöyhenten kellahtavasta värityksestä.


torstai 24. lokakuuta 2019

Viitatiainen Vilniemessä

Kävimme tänään Haminan Vilniemen kylällä nakkeliretkellä, kun lehdosta kuului kirkas viitatiaisen kutsuääni. Lintu näkyi vain hetken ollen vilkkaasti liikkeellä, mutta parin tunnin aherruksen jälkeen kuviakin syntyi.




Lehdosta löytyi myös tinttiparvesta kaksi hömötiaista, joista toinen yläkuvassa.


Paikalla on oleillut jo pidempään kaksi pähkinänakkelia. Yläkuvassa europaea koiras ja sen seurassa liikkunut asiatica naaras alla.


maanantai 21. lokakuuta 2019

Nunnatasku Iitissä

Kävimme tänään katsastamassa Kouvolan ja Iitin joutsentilannetta. Iitin Lyöttilästä löysimme joutsenpellolta klo 11.40 Kymenlaakson viidennen nunnataskun. Kyseessä oli Klasulle jo kolmas täysin sponde nunnatasku, minulle se oli elis. 




Kuvissa on nuori nunnatasku, koiras.


Elimäen Mettälästä kävimme vielä bongaamassa Jouni Revon löytämän myöhäisen nuoren punajalkahaukan.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Valkoposkihanhet

Valkoposkihanhien muutto alkoi 17.9 kylmän pohjoisvirtauksen myötä heti päämuuttona.  Seuraavana päivänä Muhjärvellä lepäili iltapäivällä jo 100 000 hanhea.  Elimäen ja Iitin pelloilta löytyi tämän jälkeen lepäilemästä 300 000 - 400 000 valkoposkihanhea, joka on kolmena viime syksynä ollut alueen lepäilijöiden määrä. 

Tällä hetkellä, 5.10., alueelta löytyy päiväretkellä helposti vielä 100 000 hanhea. Osa valkoposkista on mahdollisesti jatkanut muuttoa tai ainakin levinnyt entistä laajemmalle alueelle.




Iltapäivisin Muhjärveltä, Teutjärveltä ja Sääskjärveltä on kaikilta löytynyt 
100 000 hanhea lepäilemästä.  Järvillä ne kykenevät peltoja paremmin pakenemaan saalistelevia merikotkia. Kuva on Teutjärven tornilta, mutta siinä näkyy vain pieni osa järven hanhista.



Ansereita on näkynyt totutun niukasti, mutta pari kertaa on lyhytnokkahanhia sattunut kohdalle. Kuvassa Sääskjärvellä 22.9 näkynyt pariskunta kolmen tundrametsähanhen seurassa.


Muhniemessä näkyi 3.10. lyhytnokkahanhiperhe, emot ja kolme nuorta. Kuvassa oikeassa reunassa ovat vanhat linnut ja vasemmalla isopäisten vanhojen rossicusten takana on kolme pienipäisempää nuorta lyhytnokkahanhea.


Merikotkat sulautuvat hyvin mullospeltojen väreihin.