lauantai 1. helmikuuta 2020

Tammikuun lintuja

Tammikuu jatkui hyvin lauhana joulukuun tavoin ja ensimmäinen muutaman sentin lumipeite satoi Kotkassa vasta kuukauden viime päivinä. Hyvin lauhoista ilmoista kertonee sekin, että sain tammikuussa vielä talvipinnat kuningaskalastajasta ja jalohaikarasta. Talvilajeja on nyt tammikuun lopulla tullut vastaan 83 lajia.



Harmaahaikaroita näkyi vielä 31.1 kahdeksan yksilön parvi Kotkassa meren rannalla. Päivisin haikarat ovat lähinnä torkkuneet ja näin säästäneet energiaa.



KyLY:n ensimmäiset tammikuiset harmaasorsat havaittiin kuukauden alussa Kotkan rannoilta, jopa kolme paria. Loppukuusta sorsia emme ole enää löytäneet etsinnöistä huolimatta.


Syksyn voimakas valkoselkätikkavaellus ei ole ainakaan vielä näkynyt runsastuneina havaintoina. Tosin parhaat tikka-ajat ovat vasta alkamassa helmikuun myötä. 


Nokkavarpusia on retkillä tullut vastaan vain pari yksittäistä lintua. Kuvassa Mustilan arboretumissa syksystä lähtien pyökkimetsässä talvehtinut nokkanisse.