tiistai 30. elokuuta 2011

Ruskosuo- ja tuulihaukkojen päämuuton aikaan

Säätiedot ennakoivat sadetta ja sadetta saatiinkin ajoittain runsaasti. 

Haukkojen muutolle se tarkoittaa levähdystä. Runsaan kolmen tunnin aikana aamupäivällä löytyikin  huomattava määrä haukkoja lähinnä Kouvolan peltoalueilta. Haukkoja oli mielestäni paljon, vaikka runsas puoli tuntia kuluikin kaatosateessa poudempaa odottaessa. 

Tarkka lukumäärä kirjattuja haukkoja oli 59 kpl. Niistä 12 oli ruskosuohaukkaa ja 31 oli tuulihaukkaa. Sinisuohaukkojakin näkyi yhteensä 6 kpl, loput olivat hiiri- ja nuolihaukkoja.

Ruiskaunokit ohrapellossa ja pelto-ojien mesimarjat ovat jääneet nykyisin hyvin harvinaisiksi, ainakin näin kaupunkilaiselle. Saavat kaunistaa peltoa, siellä missä niitä vielä kasvaa. Tässä kuitenkin kuvattuna retken jälkeen kotona muutama ruiskaunokki. 

Loman loppu lähestyy ja iltaopiskeluharrastuskin alkaa jo tänään. Syksy etenee.