sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rannikolla kovaa tuulta ja sadetta

Muutamia hyviä talvihavaintoja löytyi tällekin päivälle, kuten silkkiuikku, uivelo ja pikkulokki. Nuori pikkulokki lenteli Haminan Tervasaarella. Sen kuvio muistuttaa pikkukajavaa, mutta kyynärsiiven takareunat (kyynärpäästä kainaloon) ovat tummat, kun pikkukajavalla ne olisivat valkeat).






Kotkan Huumanhaaraan on tullut myös laulujoutsenperhe, jolla on laulujoutsenille yleisin poikasmäärä, viisi poikasta. 



Joulukuun alusta laskettuna havaittuja talvilajeja, ns. talvipinnoja on minulla nyt 56 kpl, viimeisin Huumanhaarassa lennellyt kanahaukka.


Kuulin tänään mielenkiintoisen jutun linnuista. Kauan sitten Lasu oli löytänyt maasta hippiäisen jo pian lentokykyisen poikasen kovassa tuulessa pesästä pudonneena. Hän oli vienyt poikasen takaisin puuhun pesään. Juuri kun hän oli viemässä pesään poikasta, emo oli tullut ja välittämättä mistään, nähnyt vain poikasen ja niinpä Lasu oli nähnyt kädellään emon ruokkimassa hippiäisen poikasta!


Hyvää joulun odotusta kaikille lintujen ystäville Kotkasta!