sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäretkeilyä

Myllykoskella Kymijoella, Halkoniemellä, pistäytyi kuluneella viikolla pikku- ja mustatiira, jotka kävimme bongaamassa. Vikkeliä tiiroja vastavalossa en onnistunut kuvaamaan.  Viereisellä lammella oli kuitenkin helpommin kuvattavissa nokikanapoikue.


Liejukana näyttää ainakin Kymenlaaksossa viihtyvän ja pesivän mielellään saviponneissa. Kuvassa on yksi liejukanan poikanen emon kanssa, poikasia oli yhteensä viisi ja ne olivat suunnilleen samanikäisiä kuin nokikanalla.


Miehikkälän Tingankoskenmäellä nopealla käynnillä löytyi eilen pohjantikan pesä. Samalla paikalla kanahaukka varoitteli sekä pikkusieppo, idänuunilintu, tiltaltti ja sirittäjä lauloivat. Lisäksi varpuspöllön pesä oli lähettyvillä. Paikka on siis todellinen aarnimetsä.


Mustaviklojen lisäksi ainakin suokukkoja ja liroja on jo vilkkaasti syysmuutolla.