lauantai 7. heinäkuuta 2012

Tuulihaukoilla menee hyvin

Tuulihaukkojen pesintä onnistuu hyvin. Jokaisella Elimäen suuremmalla  peltoaukeamalla näkyi tuulihaukka. 70-luvulla tuulihaukkojen pelättiin taantuvan liikaa, mutta pöntötyksen ansiosta kanta on kasvanut onneksi hyvin. Kotkassa Tavastilan pellolla oli jo kaksi viiden poikuetta lennossa. Osassa poikaset ovat vielä pesässä.


Myyräkanta näyttää olevan Kymenlaaksossa ainakin paikoitellen hyvä. Tuulihaukka on myyrähaukka, poikaset saavat nyt ruokaa kasvaakseen. 




Töyhtöhyypät kerääntyvät pelloille parviin ja osa linnuista on jo lentokykyisiä nuoria lintuja. Nuoret linnut ovat tarkemmin katsottuna selästä selvästi suomukuvioisia. Usein nuorille kahlaajille suomuinen kuviointi onkin tyypillinen nuoruuspuvun tuntomerkki. Tämä lintu oleili Kotkan Kaarniemen  pellolla 40:n yksilön parvessa.




Kävimme katsomassa, josko tällä kertaa näkyisi turturikyyhky Kouvolan Soiniityllä. Ja näkyihän siellä, pienen etsimisen ja jäljityksen jälkeen, lennossa ja pellolla. Avoimella peltoaukealla ruokaili turturikyyhky. Lopulta kaksi turturikyyhkyä lensi läheiseen metsään. Harvinainen lintu havaita nykyisin Suomessa. Pesää Suomesta ei ilmeisesti ole löydetty koskaan. Turinaa kuultiin tälläkin kertaa.

Perjantai - lauantai -yönä olin Helenan kanssa Lasun matkassa yölinturetkellä. Lasun lintuhavaintojen mukaan on ollut kautta aikain paras rääkkävuosi Kotka - Pyhtää -alueella. Hän on kuullut ruisrääkkiä alueella yhteensä noin 70 eri rääkkää.  Me kuulimme nyt viime yönä parin tunnin retkellä 17 eri ruisrääkkää ja rääkkien lisäksi myös mm. 2 viitakerttusta, viitasirkkalinnun ja muutamia kehrääjiä.


Kuun noustessa lehtopöllön poikaset kerjäsivät ruokaa aivan lähellä.