lauantai 18. elokuuta 2012

Kaksi kiljukotkaa Väkevänjärvellä

Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen alueeseen kuuluvalla Väkevänjärvellä näin vasta kuudennella käyntikerrallani kiljukotkan, peräti kaksi vanhaa yksilöä.

Kyseiset kiljukotkat pesivät Venäjän puolella ja käyvät rajavyöhykkeellä saalistamassa pikkunisäkkäitä ja sammakoita todennäköiselle poikaselleen.

Toiselta kiljukotkalta puuttui neljäs käsisulka oikeasta siivestä sisältä lukien. 
Yleensä petolintunaarailla on pesimäaikana sulkasatoa. Koiraat eivät ehdi sulkia, ruokkiessaan poikasia ja emoa. 


Toinen kiljukotkista näkyi syöksyvän alas Ryönänlahdelle, josta se myöhemmin nousi ja liisi takaisin pesäpaikalleen pienehkö saalis kynsisissään. Kuvassa on ehjäsiipinen yksilö saalis kynsissään, näkyi kaukoputkella, kuvassa hyvällä mielikuvituksella.


Paikallisia petolintuja oli hyvin ilmassa. Väkevänjärven Nurmelan tornin lähellä oli nuolihaukan lentopoikue. Alueella näkyi ainakin kuusi mehiläishaukkaa, kahden viikon päästä tilanne voi olla jo toinen. Kuvassa vanha mehiläishaukkakoiras.