sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kotkan mandariini

Kotkan mandariinisorsa on värittänyt Huumanhaaran tammikujan rantaa ja ollut ihmisten ilona jo muutaman viikon ajan sinisorsien kanssa. Lintu sukelteli tammenterhoja joen pohjasta ja illemmalla tuli myös sinisorsien kanssa maalle tammenterhoja syömään.


Tällä hetkellä koiraslintu on koreimmillaan, täysissä purjeissa. 


Viikonloppuna näkyi isompien hanhiparvien liepeillä useita merikotkia, tänäänkin merikotkia näkyi yhteensä seitsemän. 

Muhniemellä voimajohtolinjaan törmänneitä valkoposkihanhia näkyi pellolla kolme, joita oli yhtäaikaa neljä merikotkaa syömässä. 

Eilen Elimäenjärvellä merikotkat jatkoivat hanhien jatkaamista. Kuvassa esiaikuinen merikotka aiheuttamassa lintuparveen paniikkia jahtaamalla tundrahanhia.