sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Talven selkä taittumassa

Aamuisin sinitiaiset helisevät jo innokkaasti ja käpytikat rummuttavat. Päivä on pidentynyt, retkiaika on illasta jo tunnin pidentynyt. Tervaleppälehdossa mustarastaat alkavat pikkuhiljaa viritellä huilujaan. 


Viikonlopun mielenkiintoisin havainto oli pohjantikkanaaras. Vanhalta nimeltään lintu on kolmivarvastikka. Tikoista pohjantikka on Kotkan alueella ollut aina hankalin saada talvipinnaksi.



Kotkassa kaksi valkoselkätikkakoirasta oleilee lähekkäin. Toinen on renkaaton ja toinen rengastettu.  Ilman renkaiden tarkistusta voisi helposti päätellä linnun olevan sama, joten kannattaa yrittää tarkistaa aina tikkojen jalat. Kuvan koiras on rengastettu Päijät-Hämeessä v. 2010.  Tässä lintu rummuttelun välissä kuulostelee tilannetta.


Räkättirastaiden määrä on talven aikana vähentynyt reilusti. Kuvassa ainoa tammikuussa näkemäni räkättirastas tänään Kotkan Sapokassa.  Tälle linnulle ainakin tyrnimarjoja vielä riittää.