sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Taigan maahinen

Kuluvan talven ehdoton kohokohta on ollut lapinpöllöjen vaellus etelärannikolla. Olen nähnyt tämän vaelluskauden aikana yhdeksän lapinpöllöä Loviisan ja Virolahden väliseltä rannikolta, pöllöistä viisi spontaanisti. Edellinen suuri lapinpöllöjen vaellus etelärannikolle asti oli kevätalvella 1981. Toivottavasti seuraavaa vaellusta ei tarvitse odottaa yli 30 vuotta. 



Tänään löytyi Loviisan Kullaalta kaksi uutta lapinpöllöä ollessamme tikkaretkellä. Kuvassa toinen pöllöistä.


Pääsiäispäivät on tullut vietettyä lähinnä tikkametsissä. Valkoselkätikkoja kuului peräti kolme rummuttavaa lintua, joita en ole aikaisemmin havainnut. Tänä talvena olen havainnut ennätykselliset kahdeksan valkoselkätikkaa. 

Pikkutikkoja kuului kaksi, harmaapäätikkoja neljä ja ainoastaan yksi palokärki. Pohjantikkakoiras löytyi myös kuusesta ruokailemasta. 


Muuttorintamalla on ollut hyvin hiljaista. Ainoastaan pulmuset ja uuttukyyhkyt ovat hieman yleistyneet. Kevään edistymiseen nähden todellinen yllätys oli Ari Eerolan Sunilasta eilen löytämä västäräkki, jonka kävin tänään bongaamassa.


Pulmunen taitaa olla yksi kauneimpia Suomen pesimälintuja. Alla pulmunen kylvyssä.