sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ahvion perunapellolta


Kymenlaaksosta puuttuvat täysin tällä hetkellä kahlaajille sopivat levähdyspaikat, joten niitä joutuu etsimään mitä ihmeellisimmiltä paikoilta, kuten korjatuilta perunapelloilta.

Ahvion perunapelto on osoittautunut kahlaajien suosimaksi levähdyspaikaksi.
Viikonloppuna paikalla näkyi kurmitsalajeista töyhtöhyyppiä 18, kapustarintoja 25 ja tyllejä 44 sekä sirreistä pikkusirri ja kuovisirri.


Kuvassa Ahviolla tänään kuvattu nuori töyhtöhyyppä.


Viikonvaihteessa Ahviolla näkyi 24 vanhaa ja kaksi nuorta kapustarintaa.


Kesäkuun alussa Jäämerelle matkanneet tyllit ovat nyt palaamassa etelään. Nyt lintujen siiven peitinhöyhenet ovat erittäin kuluneet. Nuoriso tulee perässä kuukauden kuluttua.


Joskus nuori varpushaukka onnistui lennättämään linnut taivaalle, mutta kuten kuvasta näkyy, sen saalistustaktiikka ei ollut vielä aivan hioutunut. Se yritti piiloutua västäräkeiltä painautumalla maahan.

Ahvion kuovisirriä en onnistunut kuvaamaan, mutta Hovinsaarelta löytyi myöhemmin vanha juhlapukuinen naaras. Kuovisirrin värikäs juhlapuku on itse asiassa suojaväri tundran väriloistoon.