tiistai 19. marraskuuta 2013

Retkellä Kotkassa

Eino-myrsky ulottui viikonvaihteessa Kotkaankin. Pysyttelimme osan aikaa suojaisassa Mansikkalahdessa, jonne valkoinen sorsa-ankka oli ilmaantunut myös tuulensuojaan. Ilmeisesti sama lintu oli viettänyt alkusyksyä Pyhtään Heinlahdessa. Toissakesänä Kotkan Huumanpohjassa oli kaksikin valkoista sorsa-ankkaa. 

Pyrstön päällisen kiharat paljastavat linnun koiraaksi.


Kotkan Langinkoskella oli sunnuntaina kalassa nuori selkälokki merilokin ja kahden harmaalokin parissa. Selkälokki on BirdLife Suomen v. 2013 40-vuotisjuhlavuoden vuoden lintu.



Kävimme myös Pyötisessä bongaamassa naaraspukuista mustaleppälintua, joka näyttäytyikin lauantaina, arkana lintuna aivan lähikuvaan se ei suostunut. Tukkipinojen päällä kyllä viivähti jonkun aikaa.