sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Peltoretkellä

Pitkästä aikaa oli aurinkoinen ja lämmin viikonvaihde. Pesinnässä onnistuneet töyhtöhyypät alkavat kerääntyä pelloille suuriksi parviksi ennen muutolle lähtöä. 

Tänään näimme yhteensä 800 töyhtöhyyppää useassa suuremmassa parvessa, joukossa oli runsaasti nuoria lintuja.  Kuvissa on nuori lintu ja vanha naaras
varottelemassa helteisellä ilmalla hoikkana vähän kauempana.




Töyhtöhyyppien ohella pelto-ojien varsilla pesimäpaikoillaan näkyi paljon vanhoja pensastaskuja.  Niiden varottelunaksahdukset olivat pelloilla nyt tyypillisimpiä lintujen ääniä.


Heinäkuun alussa Suomeen on saapunut ajankohtaan nähden normaalia enemmän kattohaikaroita. Omalle kohdallemmekin sattui eilen Pyhtään Myllykylässä heinäpellolla ruokaileva haikara. 



Lintu oli sulkasatoinen, joka näkyi selvästi, kun se kävi pyörähtämässä taivaalla ennen laskeutumista takaisin pellolle. 




Rääkkäkesä on ollut ennätyksellinen ja vielä eilen Ahvion Peräkylän pellolla raksutti keskipäivällä kolme rääkkää. Paljonkohan rääkkiä olisi kuulunut tällä paikalla yöllä. 
 


Tuulihaukoilla on ollut ainakin eteläisessä Kymenlaaksossa pesinnässä pohjavuosi. Viikonvaihteessa näkyi vain yksi lentopoikue pelloilla. Petolinnuista kuitenkin yksi vanha sinisuohaukkakoiras piristytti päivää.