lauantai 10. tammikuuta 2015

Kellovuoripäivä 2015


Tänään tuli käytyä Seppo Grönlundin vuosittain Virolahdella järjestämällä Kellovuoren lintuhavaintoaseman talvipäivillä, Kellovuoripäivillä. Paikalla oli Urpo Koponen esittelemässä lintupönttöjä ja Foto Fennica esittelemässä optiikkaa.


Upin ja Juha Laaksosen Pihan linnut ja pöntöt -kirja valittiin vuonna 2013 Vuoden luontokirjaksi. 

Jokaisella pöntöllä oli oma tarinsa kerrottavanaan ja niitä esitellään kirjassa. Upi kertoili pönttöjen malleista ja huolloista mielenkiintoiseen tapaansa.

Lintutuntemusta tarvitaan rakennettaessa esim. västäräkin katseilta piilossa oleva sisäänkäynti sen pönttöön. Jo ammattimaisemmalle petolinturengastajalle esiteltiin mm. nuolihaukan tekopesän rakentaminen.


Ympäristöneuvos Seppo Vuolanto rengasti paikalla lintuja. Siinä vaiheessa kun katsoin tilannetta, suurin osa linnuista näytti olevan aikuisia lintuja, useimmat tiaisia, kuvassa keltasirkku. Näkyiköhän kylmä alkukesä nyt nuorten lintujen vähyytenä.


Juha Tuomaala oli tulomatkalla havainnut vielä sulalta tieltä huuhkajan, kuolleena, siipi vaurioituneena. Lintu jatkaa hänen mukanaan eteenpäin lintuasiantuntijoille.


Huuhkajan kynnet ovat eri luokkaa kuin pikku keltasirkun kynnet.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti