sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hanhipelloilta

Kiertelimme viikonloppuna lähinnä Muhjärven ja Teutjärven hanhipaikoilla. 
Tundrametsähanhia näkyi 900, tundrahanhia 200, taigametsähanhia 8 ja lyhytnokkahanhia 3 sekä laulujoutsenia 200 yksilöä. Maaliskuussa yleensä vähälukuisia kurkia näkyi 5 yksilöä.

Alla olevat pari kuvaa on otettu Elimäen Villikkalasta vilkasliikenteisen tien varrelta, missä linnut ovat ehtineet tottumaan autoihin.



Suurin hanhiparvi löytyi Muhniemestä, missä oli myös kolme lyhytnokkahanhea.
Kuvassa on lyhytnokkahanhipari ja oikeanpuoleinen lintu on tundrametsähanhi. 

Rossicuksella on oranssit ja lyhytnokkahanhella vaaleanpunaiset jalat, myös muut tuntomerkit, kuten lyhytnokkahanhen vaaleampi selkä, näkyy kuvassa. 


Retki päättyi sunnuntaina sumun levitessä pelloille ennen sateen alkamista.