sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hanhet

Iitin Sääksjärvellä keväinen lämpötila nousi 16 asteeseen. Hanhia paikalta ei löytynyt, mutta Muhjärven ja Teutjärven ympäristöstä löytyi peräti 7000 rossicusta/tundrahanhea, joiden joukossa oli myös parisataa valkoposkihanhea.


Muhniemen suuresta Anserparvesta löytyi kolme paritonta lyhytnokkahanhea. Samassa parvessa oli myös kaksi keltaisella kaurarenkaalla rengastettua tundrametsähanhea.



Teutjärven suurparvea merikotka lennätteli sen verran pahasti, että tundra- ja metsähanhien lajisuhde jäi laskematta. 

Kuvan merikotka on kuitenkin kuvattu eilen Haminan Hevossaaresta. Kotka on siivistään mielenkiintoisen värinen.