perjantai 29. toukokuuta 2015

Muhniemen keltavästäräkit


Keltavästäräkki on Kymenlaaksossa parinkymmenen viime vuoden aikana huomattavasti harvinaistunut pesimälintu. Kotkan vakinaisesta pesimälinnustosta se on jo täysin hävinnyt.

Kotkan lähimmät pesimäyhteisöt sijaitsevat tällä hetkellä Muhjärven ja Junkkarin- järven rantaniityillä, joilta löytyi tänään yhteensä 9 laulavaa koirasta.  

Keltavästäräkit laulavat näkyvästi pajupensaiden latvassa, kuten kuvankin lintu reviirilauluoksallaan.  


Alueen linnut ovat Etelä-Suomen tyypillinen risteymäpopulaatio. Ylä- ja alakuvissa on lähes puhdas thumbergi -tyyppinen koiras. Silmän takana näkyy kuitenkin heikko silmäkulmajuovan aihe ja poski lienee liian vaalea puhtaalle thumbergille.


Alakuvassa on myös alueen risteymäkoiras, flava x thumbergi. Flavamainen silmäkulmajuova on sillä selkeämpi, mutta mm. flavan valkea viiksijuova puuttuu.


Naaraslinnut ovat väritykseltään koiraita hailakampia ja kurkku on laajalti valkea.  Lähinnä koiraat ovat tunnistettavissa rodulleen pään värityksen avulla.