sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Valkoposkihanhia


Kymenlaakson pelloilla lepäilee tällä hetkellä arviolta 200 000 valkoposkihanhea. Näimme niitä viikonvaihteessa reilut 100 000.  Etsimme valkkariparvista punakaulahanhea, mutta tuloksetta. Ansereitakin oli joukossa hyvin vähän. Muhniemestä peltoparvesta sentään löytyi kaksi sepelhanhea.


Kanahaukka sai Muhniemen Riitamaalla hanhet lentoon ja saikin yhden hanhen kynsiinsä, mutta ei saanut sitä hengiltä.


Riitamaalla oli myös valkoposkihanhen ja Anserhanhen risteymä. Todennäköisesti kyseessä on valkkarin ja tundrahanhen risteymä. Lintu olikin ulkonäöltään yleisin arktisissa hanhiparvissa näyttäytyvä risteymätyyppi.


Tundrametsähanhia on ainakin toistaiseksi näkynyt vain pikkuparvia.


Kaksi vanhaa merikotkaa jahtasi eilen Sääksjärvellä valkkaria, joka onnistui juuri viime hetkellä pakenemaan taustan koivikkoon.