maanantai 1. toukokuuta 2017

Vapun seudun retkeilyä

Vapunseudun kylmä säärintama pysähdytti muuton. Havainnotkin olivat monasti jo aikaisemmin havaittuja lintuja. Tänä keväänä uiveloita on näkynyt runsaasti. Teutjärvellä näkyi vielä 29.4. kiinteä 42:n yksilön parvi, josta osa näkyy kuvassa. 


Kävimme kiertelemässä rantoja, yritimme kuulostella olisiko pussitiaisia, eipä onnistunut. Joutsenet ottivat kuitenkin lähietäisyydellä yhteen reviirikiistassaan. 


Yksinäisiä kurkia, joiden puolisot jo hautovat, näkyi pelloilla ruokailemassa. Myös pareittain lintuja oli vielä näkyvissä.


Vappupäivänä sää lämpeni ja kävimme staijaamassa. Näkyi kuusi hiirihaukkaa, 2 sinisuohaukkaa ja ensimmäiset haarapääskyt ja yksi räystäspääsky.