tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kevät etenee

Kymenlaakson pelloille on alkanut ilmaantumaan pieniä pälviä vasta aivan viime päivinä. Pelloilla onkin näkynyt tähän mennessä melko vähän muuttolintuja, mutta Haminan Lupinlahden sulaan on jo ilmestynyt kohtalaisesti vesilintuja.


Etenkin sadan merihanhen ryhmä on pitänyt lahdella kovaa meteliä. 


Yhdellä hanhista on ollut sininen kaularengas 2TS, jonka Tatu Hokkanen laittoi linnulle itäisellä Suomenlahdella viime kesänä. Hanhi ilmaantui heinäkuun lopulla Lupinlahdelle, josta se siirtyi elokuussa Pyhtään Tammijärvelle ja sieltä edelleen lokakuun alussa Unkarin Hortobagyyn.



Lahdelle ilmaantui 18.3. juhlapukuinen jalohaikara, jonka nokka ei ollut vielä ehtinyt täysin tummua. Nilkat olivat kuitenkin jo vaalenneet ja linnulla oli pitkät hartijahöyhenet. 


Kuvassa Elimäen Tolkkilasta pulmusia lennossa talventörröttäjien yläpuolella.