lauantai 26. toukokuuta 2012

Lähes hellettä

Lähes helteinen päivä uuvutti kuljetella kaukoputkia ja kameraa, mutta silti kävimme katsomassa Muhniemen ja Junkkarinjärven alueiden lintuja. 

Kävelyä tuli tällä kertaa melko reilusti, etenkin Junkkarinjärven patotietä kiertäessä. Parhaat havainnot olivat etelästä meille kesien lämmetessä tullut karttaperhonen ja soidintava heinäkurppa. Muuten oli uusien lajien osalta hiljaista. Katajakujan lähellä lauleli kaksi peltosirkkua, joita Kotkassa on nyt näkynyt vähän. 

Toisilla kesä on vielä poikasten osalta alussa, kuten näillä pensaskertuilla.


Pyrstötiaisella oli jo pienet poikaset ja niitä kävi ruokkimassa ainakin kolme, ellei neljä emoa. Niiden pesä on on hyvin taidokkaasti jäkälistä rakennettu.