sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesä etenee

Kesäloma lähenee loppuaan. Lämpimien ilmojen takia kesä etenikin vauhdikkaasti. Tuomi ja sireeni ovat kukkineet ja juhannusruusut ovat jo nyt täydessä kukassa.

Pussitiaisia esiintyi tänä vuonna hyvin muuton aikaisten edullisten säiden takia. Pussitaiskoiraita on täällä linnun esiintyvyyden rajavyöhykkeillä enemmän, mutta joihinkin pesiin on jo naaraskin löytynyt ja hautonut poikaset.



 Kuvassa pussitiainen kuljettaa poikasen ulostetta pois pesästä.


Tyyslahdella pikkutikan poikasetkin olivat tänään jo valmiina maailmalle lähtöön.


Kotkan kaupungin alueella kivitaskuja riittää vielä hyvin. Hovinsaaren täytemaakentilläkin pesii niitä ainakin neljä paria ja ruokittavaa riittää.



Kahlaajajilla poikasten huolehtiminen on enemmän koiraiden hommia ja naaraat ovat jo vilkkaasti menossa matkalla etelän maille. Ensimmäiset metsäviklot aloittivat muuton touko-kesäkuun vaihteessa mustaviklojen aikaan.


Lirojen muutto on jo hyvässä vauhdissa ja vanhojen lintujen päämuuttokin on heti juhannuksen jälkeen. Ylemmässä kuvassa lintu on tunnistettavissa metsävikloksi vihreänkiiltoisten lähes pilkuttomien tertiaalien avulla. Alemman kuvan liro on ruskeampisävyisempi kuin metsäviklo ja tertiaalit ovat valkeanpykälikkäät.