sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tinnuretkellä

Elimäen suunnalla pellot ilmeisesti kuhisevat vaivaishiiriä, koska petolintuja näkyi siellä hyvin viikonloppuna. Eilen tinnuretkellä näimme yhteensä 154 tuulihaukkaa. Niistä saatiin määritettyä tarkemmin puvuilleen 13 koirasta, 8 naarasta ja 62 nuorta tinnua. Kuvassa retken 100. tinnu, nuori Löytyssä kuvattu lintu.


Viikonlopun yllättäjä oli ampuhaukka, joita näkyi peräti 9 yksilöä. Kuvassa Löytyssä tänään havaittu vanha ampuhaukkanaaras.


Parhaimmillaan tuulihaukkoja kisaili 5 - 7 yksilön parvissa nuorten varpushaukkojen kanssa. Pelloilla varpushaukkoja oli parisenkymmentä. Kuvassa nuori nisse, joka on tässä vaiheessa syksyä vielä helposti määritettävissä nuoreksi selkäpuolen höyhenten vaaleista reunuksista. Nuorella varpushaukalla on myös rinnan yläosassa vaalealla pohjalla ruskeita sydämenkuvia.


Ruskosuohaukkoja näkyi viikonloppuna parisenkymmentä, kuvassa harvinaisemman näköinen nuori lintu, jolla on vaalea rintavyö vanhan naaraan tapaan. Sinisuohaukkoja näkyi viikonlopulla yhteensä 12 yksilöä. Arosuohaukkojakin pelloilla oli ollut kaksi, nuori ja vanha, mutta niitä emme onnistuneet näkemään.


Pari nuorta hiirihaukkaa näkyi myös kuvausetäisyydeltä. Ratulassa kuvattu normaali nuori lintu ja Raussilassa poikkeuksellisen vaalea nuori lintu.


Raussilan Mäyränmäellä maantien ylitti metsopoikue, emo ja nuori koppelo sekä nuori kukkopoika, joka tepastelee kuvassa.