sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pyhtään koskikara


Kävimme tänään Pyhtään koskipaikoilla. Ainoastaan yksi, kuvassa oleva koskikara, löytyi Pyhtään kunnan alueelta.


Kävimme myös bongaamassa eilen pihabongauksessa ilmoitetun sepelkyyhkyn.

Samalla peippokin onneksi löytyi kutsuäänensä avulla. Koiraspeippo huhuili koivun latvasta: "vinkki vinkki, täällä ollaan". Tuli 65. talvipinna.


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kararetkellä

Kävimme viikonlopulla Kymijoen höyryävillä koskilla kirpeässä pakkassäässä koskikaroja etsimässä. 


Kotkan alueelta Kymijoelta on löytynyt 7 koskikaraa, joka on viime vuosille normaali määrä. Viime vuonna oli 6 koskikaraa. Pernoon koskilta löytyi 3 koskikaraa, kun huippuvuosina on talvehtinyt peräti parikymmentä yksilöä.



Pyhtään Strukan rantalepiköstä löytyi talven ensimmäinen varpuspöllö myyräateriallaan.



Varpuspöllöjä on näkynyt tänä talvena hyvin vähän verrattuna hiiripöllöjen runsauteen. Hiiripöllöjä näkyi tänään kaksi yksilöä Pyhtäällä.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Kellovuoripäivä

Grönlundin Seppo on järjestänyt jo melkein 10 kertaa Kellovuorella Kellovuoripäivän. Tänään paikalla oli vähintäänkin 30 henkilöä. Sepon rosvopaisti lisukkeineen maistui ja tunnelma oli erinomainen, väki viihtyi paikalla pidempäänkin. 


Seppo Vuolanto rengasti paikalla tiaisia. Varmaa ja ammattitaitoista rengastusta oli mukava seurata. 



Kiitos järjestäjille! Tilaisuus oli mukava väriläiskä pitkään....pitkään syksyyn....
Pakkaslunta tulee hiljalleen, talvi on kääntynyt pakkasen puolelle, ehkä ensi viikolla on hieman aurinkoa näkyvissä!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kouvolassa bongaamassa

Kävimme bongaamassa Kouvolassa pähkinähakin ja turkinkyyhkyn talvipinnoiksi, joita kuluneelta talvelta minulla on nyt 62. Molemmat löytyivät melko nopeasti tarkkojen nuottien ansiosta. 


Lintu lienee paksunokkaista läntistä rotua. Se oli Kouvolan Sarkkolan makedoniamäntyrivistön alla siemeniä keräämässä.


Turkinkyyhkyjen kanssa oli lähellä tulla ohari. Linnut löytyivät istumassa
langalla vasta ollessamme poistumassa autolla paikalta.


Hiiripöllöjä on näkynyt tänä talvena melkein jokaisella talviretkellä. Kotkan Juurikorven suoralla oli tänään hiiripöllö saalistelemassa pellon reunalla. Hiiripöllöjä olen nähnyt nyt itselleni aikamoisen määrän, 28 yksilöä syys- ja talvikautena.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Auringon pilkahdus

Pitkästä aikaa tiskivedenharmaaseen päivään tuli auringonvaloa. Loviisan Vahterpäässä näkyi mm. pilkkasiipi, kaksi yksittäistä allia, vähän isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia. Erään talon pihassa männyn latvassa oli kolme rätkyä, joita on näkynyt tänä talvena vain hyvin vähän. 

Merikotka lähti lentoon lähipuusta, juuri kun talvinen aungonvalokin sattui pilvien raosta aika kohdalleen. 



Matala Pyhtään Heinlahtikin oli vielä täysin sula. Paikalla oli kymmenittäin kyhmyjoutsenia, kolmekymmentä tukkasotkaa ja vähän telkkiä. Aurinkoa näkyi vielä vähän Heinlahdellakin.

 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Eka ekaa


Vuosi 2014 alkoi harmaassa tihkusateessa, lämpötilan ollessa +4 astetta.
Tammikuun eka päivä on lintuharrastajilla vilkas retkipäivä, koska monet harrastajat keräävät vuoden ensimmäisen päivän pinnoja. Itselleni hyvät eka ekaa -päivän pinnat olivat valkoselkätikka ja pyrstötiainen, vaikka keräilenkin lähinnä vähitellen vain vuodareita, talvipinnoja ja eliksiä.


Kuvan Hämeessä rengastettu valkoselkätikka on viettämässä Kotkassa kolmatta talvea.


Pyrstötiaisia lienee syksyn vaelluksen jäljiltä vielä runsaasti, koska tänäänkin niitä näkyi kaksi parvea. 

Toivotan kaikille hienoja ja mielenkiintoisia lintuhavaintoja uudelle vuodelle!