Osallistuimme tänään valtakunnalliseen joutsenlaskentaan lähinnä Ruotsinpyhtään ja Elimäen alueella. Löysimme pelloilta viisi ruokailuparvea, joissa oli yhteensä 690 yksilöä. Vanhoja lintuja oli 589 ja nuoria 101 eli 14,6 % , joka on vuoden aikaan nähden normaali määrä.
Suurin kerääntymä löytyi Teutjärven etelälaidalta, Suomenkylän pellolta, 380 vanhaa ja 44 nuorta. Parvessa oli lisäksi 6 vanhaa ja 3 nuorta pikkujoutsenta, valkoposkihanhia 700, kanandanhanhia 17 ja tundrametsähanhiperhe, 3 yksilöä.
Yläkuvan metsää vasten lentävät vesilinnut ovat pääasiassa haapanoita.
Kuvassa nuori ja vanha pikkujoutsen. Nuori pikkujoutsen erottuu hyvin laulujoutsennuoresta punertavamman nokan avulla.
Tundametsähanhia löytyi tänään lumisilta pelloilta vielä 150 yksilöä. Kuvassa Teutjärven perhe.
lauantai 28. lokakuuta 2017
lauantai 14. lokakuuta 2017
Ennätysmäärä hanhia Elimäenjärven tulvalla.
Syksyn runsaat sateet ovat muodostaneet Elimäen keskustan viljapelloille laajan tulvan, jolla tänään lepäili ja ruokaili ennätyksellisesti yli 300 000 valkoposkihanhea.
Lisäksi paikalla oli noin 2000 tundrahanhea, tuhatkunta tundrametsähanhea, taigametsähanhipari, lyhytnokkahanhi pariutuneena rossicuksen kanssa, sepelhanhi, 10 kanadanhanhea ja punakaulahanhi.
Katosyksyn korjaamattomilla viljapelloilla muuttohanhilla riittää ruokaa vielä pitkäksi aikaa.
Kuvan punakaulahanhi on viihtynyt paikalla kolme päivää.
Pari viikkoa sitten tuli kuvattua Anserpoikueita. Kuvan tundrahanhiparilla on neljä poikasta.
Tässä kuvassa vasemmalla on laajalti mustavatsainen koiras, keskellä naaras ja oikealla kaksi poikasta. Yleensä tundrahanhiparit ovat näkyneet ilman poikasiaan.
Alakuvassa on tundrametsähanhiperhe. Vasemmalla tummanokkainen poikanen, keskellä pitkänokkainen koiras ja oikealla lyhytnokkaisempi naaras.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)