lauantai 28. kesäkuuta 2014

Hovinsaarelta

Säiden viileydestä huolimatta Kotkan Hovinsaaren linnuilla on pesinnät onnistuneet. Ainakin usea niittykirvis- ja kiurupari on onnistunut kasvattamaan lentokysyiset poikaset. Tällä hetkellä linnut laulavat merkkinä 2. pesueen aloituksesta. 

Tämä kiuruemo tarkkailee mielellään samalta paikalta poikasten liikkeitä. 


Nuori kiuru poikkeaa melkoisesti väritykseltään emostaan. Mutta myöhemmin syksyllä, kun se on käynyt läpi täydellisen sulkasadon, nuorta kiurua on mahdotonta erottaa vanhemmistaan.



Kuvassa vanha niittykirvinen lekuttelee nuoren lentokysyisen poikasen yläpuolella, saadakseen tämän pakenemaan lähestyvää vaaraa.


Hovinsaarelle on tyypillistä, että kesän mittaan paikan linnut tottuvat ihmiseen, näin myös kuvan haapananaaras.  Alkukeväällä paikan haapanat ovat vielä arkoja ja pakenevat ihmistä kaukaa, mutta tämä lintu oli tänään syömässä ruohoa Hovarin kentällä noin 6 m etäisyydellä.


Kirjokerttukin ilahduttaa vielä paikalla laulullaan.




 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen aikaan

Juhannus on Kotkassa viileä ja ajoittain sateinen. Ollessamme tänään Hovarilla kirjokerttua kuuntelemassa, saatiin yllättäen raesadekin niskaan.

Eilen Miehikkälässä yritimme etsiä nummikirvisiä, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan Kavalanmäen tulvivalla pellolla traktorin ohikulkeminen paljasti neljä aikuista orannssipäistä mustapyrstökuiria, jo ilmeisesti syysmuuttajia. 


Juhannuskoivuja hakemaan mennyt traktori pelästytti mustapyrstökuirien lisäksi muitakin kahlaajia lentoon. Harvoin Kymenlaaksossa tällaista kahlaajaparvea syyspuolella näkyy, vieläpä sisämaassa. 

Neljän mustapyrstökuirin kanssa lentoon lähti neljä punajalkavikloa ja kaksi "rämekurppeloa".


Viikolla tuli käytyä myös Pyhtään ardeayhdyskunnassa. Paikalla pesi hieman enemmän lintuja kuin viime vuonna, nyt  noin 35 paria.


Poikasuntuva päässään ardean poikanen on komea.



Niin, mustaviklot olivat vetäneet jalkansa lennossa piiloon, viileätä kun oli.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kirjokerttu


Löytyihän se kirjokerttukin viimein ja vieläpä Hovinsaarelta, jossa se oli edellisen kerran nähty laulavana kymmenkunta vuotta sitten. Kymenlaakson pesimälinnustosta kirjokertut hävisivät vuosituhannen vaihteessa.


Kirjokertut laulavat ajoittain laululennossa pensaskertun tapaan.


Kymijoen suiston rantapensaissa nuorelle koiraalle kyllä ravintoa riittää.


Tänään tuli käytyä myös Pyhtään Tyyslahden korentoparatiisissa. Korentoja riitti tänäkin vuonna. Paikalla lauloi kuitenkin yllättäen vain yksi rastaskerttunen.
Paikalla näkyi ainakin neljä nuolihaukkaa korentojahdissa.


Eilen taas tuli käytyä Miehikkälän Tingankoskenmäellä. Toissavuotisessa varpuspöllön pesässä kurkkikin tällä kertaa emon sijasta varpuspöllön poikanen.


Pienessä aarnimetsässä näkyi myös pohjantikka, lauloi kaksi pikkusieppoa, idänuunilintu, kolme peukaloista, kanahaukka varoitteli ja ukkometso lähti rymisten lentoon.

 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Yöretkellä

Toissayönä tuli käytyä Kotkan parhaimmalla yölaulajasuunnalla Tavastilassapäin.  Sää oli tyyni ja lämmin yölaulajien kuunteluun. Lintuja kuuluikin hyvin. Viitakerttusia 12, luhtakerttusia 4, viitasirkkalintuja 4, pensassirkkalintuja 3, kehrääjiä 2, ruisrääkkiä 24 ja sarvipöllön lentopoikue kerjäämässä ruokaa.


Kotkan alueella on viime vuosina kuulunut nelisenkymmentä ruisrääkkää, mikä on selvästi enemmän kuin 90-luvun huippuvuosina.  Myös tänä vuonna tuntuu olevan hyvä rääkkävuosi.


Pensassirkkalintu on Kotkan alueella vähälukuinen yölaulaja. Kolme lintua yhdellä retkellä on jo hyvä tulos. 

Tämä pensassirkkalintu on kuvattu toukokuun lopulla Juurikorvessa, heti muutolta palattuaan sirkkalinnut laulavat myös päivisin pätkittäin. Lintu lauloi vieläkin yöllä aktiivisesti.


Yölaulajaretkeä suosittelen juuri nyt. Parhaiten niitä kuulee klo 23 jälkeen, kunnes aamuyöstä klo 2 jälkeen rastaiden laulu täyttää äänimaiseman.  Myös satakielet olivat edelleen aktiivisesti äänessä ja haittasivat jopa muiden lajien kuulumista.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Loman lintuja

Lomamatka ulottui tänä vuonna Pyhä-Häkkiin sinipyrstöä katsomaan ja Liminganlahden lintuja ihailemaan. 

Pyhä-Häkissä lauleli korkealla puiden latvoissa vielä kaksi nuorta sinipyrstökoirasta. Alla on molemmat koiraat kuvattuna. 


Alakuvan lintu lauleli vielä aamupäivälläkin innokkaasti metsäpolun varrella kävelijän kohdalla.



Liminganlahdella näkyi etenkin vesilintuja ja kahlaajia runsaasti. Kymmeniä mustavikloja ja lampiviklo. Paikka on tunnettu etenkin mustapyrstökuireista, joita näkyi kolmisenkymmentä yksilöä Virkkulan tornista katsottuna.



Kotimatka suuntautui Porin kautta bongaten paksujalka elikseksi. Lintupaikalle tulimme vasta illalla noin puoli kymmeneltä.  Väsymys alkoi jo vaivaamaan, joten Porin lintutorneihin tutustuminen ainakin tällä erää jäi heikolle. 

Mutta yöllä tuli käytyä parilla lintutornilla ja niitä näytti olevan vaikka kuinka monta, luontopolkujen kanssa. Hienoja lintutorneja, joihin jopa pyörätuolilla kulkijakin pääsee tutustumaan luontoon. Onneksi olkoon Pori! Lintujen runsaus niin Limingassa kuin Porissakin jäi mieleen.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Katariinan nakkelit

Mielenkiintoisena vaelluslintusyksynä 2010 viitatiaisten ja tammitikan lisäksi Suomeen rantautui myös pähkinänakkelin europaea-rodun yksilöitä. Kotkan Katariinasta Jukka Rokkanen havaitsi ensimmäisen yksilön 8.9.


Kyseinen yksilö oli alapuoleltaan hyvin punaruskea ja se määritettiin usein virheellisesti koiraaksi. Lintu oli hyvin rohkea ja kävi jopa kädeltä syömässä.


Kyseinen lintu yritti myös pesiä kesällä 2011, mutta nakkelin vähälukuisuuden takia pariutui toisen naaraan kanssa, jolloin luonnollisestikaan pesinnästä ei syntynyt poikasia. Myös v. 2012 kaksi naarasnakkelia yritti pesiä samassa kolossa, mutta tulos oli edellisvuoden kaltainen. V. 2013 tervaleppälehdossa vietti kesäänsä ainoastaan pariton naaras.

Alakuvassa on normaalin värinen nakkelinaaras, joka pesi tänä vuonna onnistuneesti paikalla.



Alakuvassa on Virolahden hautausmaan koirasnakkeli, joka vietti paikalla kesän 2011, mutta joutui ilmeisesti syksyllä varpuspöllön varastoon, kuten paikan naaraskin.

Nakkelikoiraalla on vatsapuoli valkea rajoittuen jyrkästi kastanjanruskeisiin kupeisiin.


Tänä vuonna vihdoin Katariinan nakkeleilla pesintä onnistui. 1.6. paikalla näkyi lentopoikue. Kyseessä oli vasta toinen Kymenlaaksossa varmistettu onnistunut pesintä. Haminassa tänä vuonna epäonnistui yksi haudontavaiheessa ollut pesintä tuntemattomasta syystä.






Tänä keväänä paikalla ollut koiras oli innokas laulaja, mutta keväinä 2011 ja 2012 paikalta ei koskaan kuulunut nakkelin laulua, koska paikalla oli kaksi naarasta. 

Klasun kanssa on tullut vietettyä aikaa viime vuosina nakkelilehdoissa runsaasti.



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Bongaus

Viikon aikana jatkuvat sateet ja hiljaiselta vaikuttanut lintutilanne sai retken suuntautumaan perjantaina Hämeeseen katsomaan virtavästäräkkiä. Varoitteleva koiras näkyi yllättävän helposti lähes välittömästi sillalta.


Yllättäen sillan vieressä joen rannalla näkyikin töpöpyrstöinen lentopoikanen.


Molempien emojen nähtiin ruokkivan rantakivillä vähintään kahta lentopoikasta.


Luulisi näin värikkäiden lintujen löytyvän myös Kymenlaakson koskipaikoilta.


Katselimme koskia virtaväiskejä etsien myös Kymenlaakson puolelta, mutta ei löytynyt.

Jaalan Verlan tehdasalueen koskipadoltakaan ei virtaväiskiä näkynyt. 
Mutta kalliomaalauksen hirvet vaeltavat siellä veden äärellä edelleen.