lauantai 17. maaliskuuta 2012

Laulujoutsenten vilkastuvan muuton aikaan

Kevään etenemistä Kymenlaaksossa odottelevat muutolta tulleet laulujoutsenetkin. Kymijoen Värälässä oli 34 joutsenta. Joutsenten joukossa oli kolme perhettä, joissa kahdessa oli viisi poikasta ja yhdessä kaksi poikasta, muut olivat vanhoja joutsenia. 


Junkkarinjärvellä laskuojalle oli muutolta kerääntynyt 20 laulujoutsenta. Näiden ryhmien lisäksi näkyi yhteensä 10 joutsenta, myös Haminan Lupinlahdelle oli jo alkanut kerääntymään  laulujoutsenparvi. Lupinlahdella joutsenia katsellessa kuului myös sumun seasta kiurun lentokurahduksia.


Mustarastaitakin oli tullut muutolta, niitä oli Kotkan rannikolla mm. Luotsi-Kuusisessa ainakin 4 ja rautatieaseman luona myös useampia. Myös telkkiä muuttaa näinä aikoina. Koirastelkkä uiskenteli Karhulassa sillan alla sinisorsista erillään.