lauantai 24. marraskuuta 2012

Joutsenretkellä marraskuussa


Leutona marraskuisena lauantaina ,+6 asteessa, hieman sumuisessa ja sateisessa säässä kävimme katsomassa, miten joutsenlaskennan jälkeen tilanne on muuttunut.  Suurimmat joutsenparvet olivat edelleen Iitin Lyöttilässä ja Elimäen Värälässä. Tilanne on pysynyt kolmisen viikkoa suurin piirtein ennallaan myös näkemiemme joutsenmäärien osalta. Yhteensä näimme tänään 1234 yksilöä, joista nuoria 210 eli 17 %. Joutsenparvien joukossa oli myös pari yksittäistä tundrahanhea.

Lyöttilän Isokylän parvesta löytyi myös kaksi pikkujoutsenta.  

 

Yksittäiset pikkujoutsenet hukkuvat ilman kaukoputkea helposti suuriin joutsenparviin. Tässä kuvassa ne ovat etualalla.
 

Iitin Lyöttilässä oli vielä tänään 550 yksilön valkoposkihanhiparvi. Se lienee Suomen suurin näin myöhään viivähtänyt valkkariparvi. Kun ensi viikolle on luvassa pakkasia, joten voi olla, että nämä lintuparvet lähtevät muutolle.

Kuvassa valkoposkihanhiparvi oli painaututunut tiiviiseen rykelmään, koska lähipuissa niitä tarkkaili kaksi kanahaukkaa.


Jonkin ajan kuluttua merikotka lensi matalalta ylitse ja kotkan näkyminen jo kaukana takana sai hanhiparven lentoon.