sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Muutto vilkastumassa

Pitkään jatkunut korkeapaine on pitänyt sään aurinkoisena ja kirkkaana. Päivälämpötilat ovat olleet plussan puolella, mutta yöpakkaset ja tuulen suunta ovat hidastaneet muuttoa näihin päiviin asti.

Kymenlaakson merialueella ei talvehtinut yhtään kyhmyjoutsenta. Kotkan Hallan Karhunsalmen sulaan ilmaantui ensimmäinen kyhmyjoutsen 28.3., minkä jälkeen paikalla on jatkuvasti näkynyt kyhmyjoutsenia.

Kuvan kyhmyjoutsenpari on ajanut paikalle ilmaantuneet muut kyhmyjoutsenet tiehensä ja pitää sulaa omanaan. Koiraan kyhmy erottuu suurempana ja koiras on muutenkin hieman naarasta suurempi.



4.4. klo 16.20 löysimme Hallan sillalta vastarannan saaresta kuningaskalastajan kiven päällä lepäilemästä. Tasan kaksi vuotta sitten 4.4.2011 klo 16.40 löysimme aivan samalta paikalta kuningaskalastajan. Olisikohan kyseessä sama lintu. Kuningaskalastaja viihtyi paikalla vielä seuraavaan päivään.

Kuusisen saaren rantaan on jäälle ilmestynyt naurulokkeja, ridejä. Kun vielä toissa päivänä niitä näkyi yksi, niin tänään paikalla oli jo 9 naurulokkia. Viikon päästä niitä lienee jo satoja.


Västäräkin näimme poikkeuksellisesti jo viikkoa aikaisemmin kuin kiurun. Ensimmäiset kiurut näimme vasta tänään, Länsikylän pellolla niitä lenteli 12 yksilöä. Töyhtöhyyppiäkin olemme nähneet vasta yhden. 

Sunilan västäräkki sai viikolla kaverin.


Pulmusten päämuutto on alkanut. Tänään Länsikylän pelloilla näimme 2 pulmusparvea, a30 ja a200.

Tämän hetken äänimaailmasta vastaavat lähinnä talvehtineet linnut. Kuvassa Hevossaaren kalliolla staijariin tottunut keltasirkku laski kuvausetäisydelle lopettamatta lauluaan. Keltasirkku lauleli kuusen latvassa kirkkaasti kurotellen päätään eri suuntiin, jotta laulu varmasti kaikuisi riittävän kauas.