lauantai 7. syyskuuta 2013

Sinirintoja Hovinsaarella

Lapin satakieli eli sinirinta on valloittanut uudelleen Kotkan Hovinsaaren. Tänä syksynä paikalla on näkynyt viikon verran sinirintoja, mm. tänään ainakin 20 yksilöä. Se kertoo hyvästä pesimämenestyksestä pohjoisessa. Kuvassa nuori koiras.


Alakuvassa nuori naaras. Linnut tulivat uteliaina ihmettelemään, mitä oikein tapahtuu, kun yritimme saada niitä englantilaisten lintuharrastajien tapaan suhistelemalla näkyviin. Menetelmä toimi aika hyvin, kunnes linnut tottuivat ja lähtivät kauemmas. Parhaimmillaan lähistöllä naksutteli seitsemänkin sinirintaa korkean rikkaruohikon latvustossa.



Sitten viuhahdus ja lintu oli poissa, punainen pyrstö vain vilahti.





Kahlaajia on Hovarilla näkynyt tänä syksynä niukasti. Yksi peloton nuori kapustarinta näkyi viikolla täytemaakentällä hienosti ilta-auringon laskiessa metsän taakse.