sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hiiripöllöt suurvaelluksella

Hiiripöllöjä olen nähnyt toistaiseksi tänä syksynä 15 ja niistä tänä viikonlopulla 9 yksilöä. Jos eilisen aurinkoisen päivän jälkeen tänään ei olisi ollut sankka sumu, ehkä vielä muutama lisääkin olisi saattanut löytyä. Kymenlaaksossa pöllövaellus on keskittynyt lähinnä Iitin ja Kouvolan suunnalle, mutta rannikolle niitä on jäänyt ainakin toistaiseksi vähän.

Hiiripöllöt löytää melko helposti, ainakin kun ne ovat tähystelemässä saalista korkean kuusen latvasta, keskeltä pellonreunamia avoimesta puusta tai sähkölangoilta. Edellinen vastaavaa kokoluokkaa oleva suurvaellus lienee vuodelta 1976.


Isolepinkäisiä näkyi vähemmän kuin hiiripöllöjä, yhteensä 5 yksilöä viikonlopun retkillä. Tänä syksynä niitä onkin näkynyt ainakin peltoretkillä yllättävän vähän.