sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Talviralli

Kymenlaakson talviralli käytiin itsenäisyyspäivälle tyypillisessä räntä- ja lumisateessa. Tänä vuonna oli osallistujia peräti yhdeksän ryhmää, missä oli ilahduttavasti pientä nousua edellisvuosiin.

Onnettomassa säässä joukkueet näkivät yhteensä 66 lajia. Voittajajoukkueella oli 44 ja oma nakkelitiimimme näki 41 lajia. 


Kuusitiaisia on näkynyt siperianpihdoissa jopa muutaman kymmenen yksilön parvia syksyn vaelluksen jäljiltä. Kuvan yksilö on kahdenkymmen yksilön parvesta.


 Myös Suomen vähenevä hömötiaiskanta lienee saanut syksyllä idästä täydennystä, koska niitä on näkynyt viime vuosia yleisemmin.


Haminan Tervasaari on Kymenlaakson varmin paikka saada ridistä talvirallissa pinna, joten usempikin ryhmä kävi siellä paikalla.

  
Rallin nuorin osanottaja, Teo Ylätalo, kuului kouvolalaiseen voittajajoukkueeseen.