tiistai 6. tammikuuta 2015

Nakkeliretkellä

Tänään tuli retkeiltyä kirkkaassa pakkassäässä Elimäen nakkelipaikoilla. Kirkonkylän ruokinnalla näkyi yksi europaea ja Mustilan arboretumissa jo lokakuun hanhiretkellä löytämämme europaea ja asiatica edelleen yhdessä ruokailemassa.

Toistaiseksi olen nähnyt tänä talvena vain kaksi asiaticaa, mutta 13 europeaa. Monet pitävät mahdollisena, että asiatica on kokonaan oma pähkinänakkelilaji.

Jo Olavi Hilden mainitsi vuosikymmeniä sitten edelleen lyömättömässä Pohjolan linnut värikuvin -käsikirjassa, että pähkinänakkelin alalajien äänet saattavat poiketa toisistaan.


Yläkuvassa on asiatica, ilmeinen koiras, jolla on selkeä otsan ylitse kulkeva valkea silmäkulmajuova. Kupeilla on hyvin vähän kastanjanruskeaa ja pyrstön alapeitinhöyhenten tummuus viittaisi koiraslintuun. Kuvan lintu on liikkunut europaea -naaraan seurassa.


Moision kartanon tammimetsässä etsiessämme nakkeleita, närhet paljastivat rääkynällään päivälevollaan olleen viirupöllön. Kysessä oli tälle talvikaudelle 63. laji.