sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mustilan makedonianmännikössä


Kävimme Mustilassa tänään kirkkaana kevättalven päivänä etsimässä sieltä viikolla löytynyttä uutta pähkinänakkelia, josko sen saisi nyt määritettyä rodulleen. Lintu löytyikin ja osoittautui uudeksi europaea-naaraaksi, toinen naaras on ollut tiedossa etelärinteeltä koko talven. Valitettavasti kolmatta nakkelia, asiaticaa, ei ole paikalla näkynyt enää kuukauteen. 


Samassa makedonianmännikössä nakkelin kanssa ruokaili myös muutamia pikkukäpylintuja.




Metsäruokinnoilla, asutuksen ulkopuolella, on näkynyt tänä talvena useita mustarastaita.  Kuvassa poikkeuksellisen kirjava nuori koiras nakkeliruokinnalla. 


Alakuvan harmaapäätikka ei uskaltanut tulla rasvapötkölle kuvattavaksi, vaan jäi kiertelemään hieman kauemmaksi lehtikuusten rungoille.