sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuodenvaihteen lintuja


Vuosi vaihtui Kymenlaaksossa leudossa ja miltei pilvisessä säässä, vain uutena vuotena aurinkoa näkyi pilvien lomasta. 

Kotkan Korkeakoskella Timo Kaartisen löytämät 3 tundrametsähanhea viihtyivät paikalla 27. - 31.12., mutta uuden vuoden ilotulitus oli ilmeisesti niille liikaa ja lintuja ei enää tänään löytynyt paikalta.


Haminan neljä turkinkyyhkyä näkyivät nyt tarkemman etsiskelyn avulla ja lintulajista sain tänäkin talvena talvipinnan.


Viitatiainen ei nyt uudenvuoden päivänä meille näyttäytynyt, vaikka olikin nähty tänään paikalla.  


Marjoja tilhien syötäväksi on siellä täällä.  Vuodenvaihteessa tilhiyksilö onnistui tulemaan kuvausetäisyydelle.


Koskikaroja yritimme etsiä Kymijoen koskilta viikonloppuna, mutta näimme niitä vain yhden. 

Haminan hiiripöllö ja piekana näkyivät nyt uudenvuoden päivänäkin paikoillaan.

Kuluvan talven uusia pinnoja kertyi vuodenvaihteessa kasaan neljä. Melko ahkerasta etsimisestä huolimatta esim. alueella piilottelevia muutamaa peukaloista en onnistunut näkemään.

Koska maa oli sulana, olisi aivan odottanut näkyvän enemmänkin lintuja. Tutut vanhat lajit olivat  kyllä jääneet paikoilleen, metsähanhia lukuunottamatta mitään uutta ei viikolla tapahtunut.