lauantai 1. huhtikuuta 2017

Hanhiristeymä?

Viikko sitten hanhia ja kurkia alkoi ilmaantuman Kymenlaakson pelloille runsaammin. Havaitsimme päiväretkellä jo reilusti toistatuhatta hanhea.


Junkkarin Korvenkylässä tundrahanhien ja tundrametsähanhien sekaparvessa oli mielenkiintoinen hanhi, jonka tulkitsimme tundrahanhen ja tundrametsähanhen risteymäksi. Linnun nokan tyvellä erottui hieman valkeaa ja pää oli suurikokoinen kuin rossicuksella, mutta vaaleampi.  Nokka oli laajalti punertava.


Tertiaalien reunukset olivat väritykseltään metsähanhen ja tundrahanhen puolivälistä. Vasemmanpuoleinen on metsähanhi ja kuvan alin ja kaksi oikeanpuolista ovat tundrahanhia.


Hanhen siiven peitinhöyhenet vaikuttivat myös tylppäkärkisiltä, joten kyseessä olisi vanha lintu, +2kv.  Vasemmanpuolinen lintu on pieninokkainen rossicusnaaras.