sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pähkinänakkeli, pesivänä harvinaisuus

Talvisin nuoria pähkinänakkeleita esiintyy pikkuharvinaisuutena Kymenlaakson talviruokinnoilla.  Kevääseen asti hengissä selvinneet häviävät usein paikalta ilmeisesti takaisin synnyinseuduilleen. 

Kuvassa koiras esitteli pesäkoloa naaraalle vielä huhtikuun alkupuolella, mutta lopulta tämäkin pari hävisi talvireviiriltä.



Ainoastaan Kotkan Katariinassa on pesinyt säännöllisesti nakkelipari. Marraskuun jälkeen koirasta ei kuitenkaan ole paikalla näkynyt. 

Olisiko ruokinnoilla vieraallella varpuspöllöllä ollut osuutta asiaan. 

Vanhat pähkinänakkelit ovat hyvin paikkauskollisia ja  lajin harvinaisuuden takia naaras ei uutta koirasta onnistunut löytämään, mutta pesiä piti. 

Se kunnosti kahtena edellisvuonna käytössä olleen pesän ja pyöräytti munat. Tulos oli ennalta arvattavissa ja kuva on otettu 2.6. naaraan mennessä jatkamaan hautomista, jo yli kuukauden jatkunutta turhaa urakkaansa.



Marraskuussa tiedossa oli ruokinnoilta seitsemän nakkeliparia, joista vain kaksi pesi onnistuneesti talvireviirillä. Osa kuoli talvella ja ainakin kaksi paria hävisi huhtikuun alussa paikalta. 

Alakuvista ylimmäisessä on lentopoikanen, jota koiras on käynyt ruokkimassa.


Nuori europaea, joka on ollut pesästä poissa vajaan viikon. Kuvasta näkyy hyvin erot nuoreen asiaticaan, jolla olisi selkeä valkea siipijuova ja mustat jalat.