sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kyminlinnan alueella

Kyminlinnan alue on Kotkan paras paikka kuunnella  varhaiskesän laululintuja.
Vaikka Kyminlinnan maalinnoituksen valleja on nurmikoitu, pensaat ja aluskasvillisuus valleilta raivattu pois ja tilalle siirretty nurmikenttä, niin vielä joen rantapolku ja läheisen Kymijoen rantatien lehdot antavat kotkalaisillekin hyvän paikan kuulla kesäisiä lintuja. 

Kyminlinnan varsinaisen linnoituksen ulkopuolinen niemeke on vielä säästynyt perkuutöiltä. Vastaavia alueita on luonnon harrastajille hyvin vähän tarjolla, joten on tärkeä, että kaikessa kunnostustyössä kuunnellaan tarkalla korvalla lintujen aktiiviharrastajia. Myös valkoselkätikka on tältä alueelta tavattu. 


Kyminlinnassa pesii myös nokkavarpunen. Yksi näkyikin linnoituksen ulkopuolella syömässä tuomen kukkaversoja.  

Satakieliä lauleli erityisesti läheisellä joenrantatiellä. Yhtensä kävelyreitin varrella kuului laulamassa 14 satakieltä.


Nuoria kirjosieppoja vaikutti olevan melko runsaasti paikalla. Kuvassa on viime vuoden poikanen, nuori kirjosieppokoiras. Koiraaksi sen tuntee  tummasta selästä ja nuoreksi koiraaksi ruskeista siivistä. Vanhemmalla koiraalla siivetkin olisivat tummat.