sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tyyslahden luonnonsuojelualueella

Pyhtäällä Tyyslahden niemen kärki kapenee alueen Kymijoen sivuhaaran suistoon. Harjualue on toinen kaksoiharjusta ja luonnonsuojelualuetta. 
Sinne pääseminen käy rämpimällä erittäin harvakseltaan kuljettua poikittelevaa polun pohjaa, väistelemällä katajikkoja ja pensaita, välillä kävelemällä rantakaislikkoa pitkin.  

Erilaisia sudenkorentoja ja miljoonittain pikku lentäviä hyönteisiä liittyy matkan ominaisuuksiin. Ruskohukankorennot olivat alkaneet kuoriutua, niitä oli tuhansittain. Niemen kärjessä aukeaa lopulta rauhallinen Tyyslahti. 

Viereisessä saaressa on ollut tähän asti viime kesään asti Kymenlaakson suurin harmaahaikarayhdyskunta. Merikotkat ovat häirinneet harmaahaikarat tiehensä. Alueella on myös ollut haarahaukka, mutta ainakaan tällä kertaa sitä ei näkynyt.


Sen sijaan kalasääksellä ja nuolihaukalla on lähettyvillä pesiä, ne ovat Tyyslahden taivaalla yleinen näky.




Rastaskerttusia lauleli tänään kaksi, kun viime vuonna kesäkuussa lauloi kuusi rastaskerttusta.