lauantai 11. elokuuta 2012

Mandariinisorsa Hovinsaarella

Eklipsipukuinen eli kesäpukuinen mandariinisorsakoiras oli tullut uudestaan näkyville 11.8. melkein kahden kuukauden odottelun jälkeen. Edellisen kerran se oli näyttäytynyt silloin tällöin 5. - 17.6. lähes juhlapuvussaan. Se on ollut jossain lentokyvyttömänä siipisulkiaan uusimassa. Nyt syksyn aikana se tulee vielä sulkimaan koreaan juhlapukuunsa.


Viime vuonna mandariinisorsakoiras, todennäköisesti sama yksilö, oli myös samoilla paikoilla 23.7. - 2.8.2011. 

Mandariinisorsa on alun perin lähtöisin Itä-Aasiassa. Euroopassa lintua on pidetty aikanaan puistolintuina, josta ne sitten villiintyivät, esim. Iso-Britanniassa jo 1900-luvun alussa.

Lintu on puukolopesijä, kuten telkkä.

Yleensä löydetyt linnut ovat koiraita, koska naarasvesilinnut ovat synnyinpaikkauskollisempia.


 
Mandariinisorsa oli paikalla vielä sunnuntaiaamuna kovassa auringonpaisteessa.