sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hysyjen aikaan

Yritin kolmena päivänä löytää Kotkasta viikolla havaittuja kirjokerttuja, kerran aika hyvä ehdokaskin näkyi ja kuului.  Koska en ko. lintulajia ilmeisesti ole aikaisemmin nähnyt, en pystynyt varmistamaan näkemääni lintua kirjokertuksi, vaikka se ei muistuttanut mitään muutakaan lajia. 

Kuuntelin levyltä linnun kutsuääntä ja netistä erilaisia nauhoituksia, eikä tuo lintu sopinut mihinkään muuhun lajiin, mutta sittenkään....en pystynyt varmistamaan sitä myöskään kirjokertuksi.  Saa nähdä, koska lintu mahtaa tulla seuraavan kerran alueelle ja niin, että sen pystyn itsekin tunnistamaan. Kotkan pesimälajistosta kirjokerttu hävisi jo 1990 -luvulla.

Korkeapaineinen luoteinen ilmavirtaus sai ilmeisesti linnut lähtemään takaisin etelään. Hysyjä näkyi etenkin seljapensaassa syömässä marjoja. Hyöteissyöjien päämuutto on alkanut. Kuvassa pensaskerttu.


Kaarneniemessä kirjokerttuatrappia tuli ihmettelemään nuori pensastasku.


Kaarniemessä viikolla nähty kirjokerttu viihtyi lajityypillisesti pikkulepinkäisten seurassa. Niitä on riittänyt tälle viikonlopulle hyvin.


Parhaiten kuvautti itseään tänä viikonvaihteena perushysy, harmaasieppo.