lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pähkinänakkeli yleistyy

Ilmaston lämmetessä pähkinänakkelit levittäytyvät vähitellen Venäjältä kannaksen kautta Kymenlaaksoon. Kuluneella talvilomaviikolla vietimme useammankin aamun vanhojen tervaleppälehtojen liepeillä nakkeleita etsien. Neljällä reviirillä näkyi yhteensä neljä koirasta ja kolme naarasta. 

Kuvassa oleva pähkinänakkeli jähmettyi paikalleen lintujen petohälytyksen kuullessaan.



Kaikki linnut ovat eteläistä alalajia europaeaKuvassa olevan linnun pystyy määrittämään koiraaksi hyvin tumman punaruskeista kupeista.


Kuvan linnun pystyy määrittämään naaraaksi koirasta selvästi vaaleamman punertavista kupeista.


Kuvassa on erään toisen reviirin pariton koiras, se on tuittaillut innokkaana aamuisin puiden latvoissa.


Kuvassa on toinen naaras, sukupuoli selviää vaalean punaruskeista kupeista.
 

Kaikilla reviireillä on ollut lähistöllä ihmisten ruokintaa, joka on houkutellut linnut jäämään syksyllä paikalleen.  Edellisen kerran useampia nakkelireviirejä oli syksyllä 2011, mutta ainakin kahdelta reviiriltä taisi paikalle asettunut varpuspöllö viedä linnut.