sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Tinnuretki Elimäelle ja kiljukotka Väkevänjärvellä

Lauantain tinnuretki pääasiassa Elimäen suuntaan Lasun kanssa tuotti ennätystuloksen, 135 tuulihaukkaa koko päivän retkellä. Tuulihaukkoja kirjautui parhaimmalla alueella 18 kpl, joskin pääasiassa peltoaukealta löytyi aina 1 - 5 tuulihaukkaa. Tuulihaukoista 15 oli koiras- ja loput naaraspukuisia. 

Tuulihaukkojen määrä ainakin tänä vuonna näyttää kasvaneen. Mikä yllättävää myös oli se, että näkyi vain 1 nuolihaukka. Tänä vuonna arosuohaukkoja on Suomesta löytynyt hyvin, mutta retkellä ei tullut vastaan yhtään arosuohaukkaa, sinisuohaukkoja kylläkin, 15 kpl, joista 6 koirasta. 

Petojen yhteismäärä oli 175, joista lajeja keskittyi kuuteen lajiin.  

Usein tuulihaukat lekuttelevat pellolla tai piilottelevat sähkötolppien kätköissä kuten kuvassa oleva tuulihaukka. Kyseessä on vanha tinnu, joksi sen tunnistaa kupeilla olevista sydämenkuvista. 




Sunnuntaina oli lämmin aurinkoinen päivä. Aamulla Lakakalliolla vilkastui hiirihaukkamuutto ja niitä näkyikin noin 40 kpl, mutta kun tuulen suunta kääntyi ja se tyyntyi, myös haukkamuutto näytti sammuvan. Niinpä vaihdoimme paikkaa Lappeenrantaan kuuluvalle Väkevänjärvelle.


Siellä vastaan lensi melko pian kiljukotka myyrää kantaen ja näytti lentävän Venäjän puolelle jääneen Laihajärven suuntaan. Tämä oli eri yksilö kuin aikaisemmin samana kesänä paikalla näkemämme kiljukotka. 


Virojoellapäin oli selvästi vähemmän petolintuja kuin Elimäellä. 


Miksi seurata nyt haukkoja? Siksi, että niiden muutto on juuri nyt lintumaailmassa ajankohtaista.  On myös hyvin rentouttavaa katsella pitkälle taivaanrantaan, nähdä yhtäkkiä aikaisemmin vain kaukaa näkemänsä lintu hyvin elävänä ja sävykkäänä kaukoputken kautta ja myös oppia vähitellen linnuista enemmän ja enemmän. Toki omasta puolestani jään varmasti paljon jälkeen niistä, jotka ovat harrastaneet aktiivisesti kymmeniä vuosia lintuja.  Mutta, aina uuden oppiminen itsessään, havaintojen liittyminen toinen toisiinsa ja tiedon syventyminen ja muodostuminen kokonaisuudeksi,  on mielestäni kiinnostavaa.