maanantai 12. syyskuuta 2011

Vähän hiljaisempi sunnuntai

Sunnuntaiaamu oli puoleen päivään asti Lakakalliolla hiljaista ja sumuista muuton odottelua. Kahden tunnin aikana meni noin 20 haukkaa, mehiläis- ja hiirihaukkoja. 

Maanantaina Tiirasta voitiin todeta, että kun olimme jo poistuneet paikalta, päivä oli sitten kuitenkin kirkastunut, muutto vilkastunut ja muuttanut oli yli 450 hiirihaukkaa lähes päältä. 

Mutta Muurikkalassa Tohmonmäeltä kiljukotkaa miettiessä näkyi paikalla toisiaan jahtaamassa 3 nuorta sinisuohaukkaa ja 2 hiirihaukkaa ja palokärki mukana lisäämässä salaperäistä synkkää tunnelmaa. Väkevänjärven risasiipisempi kiljukotka oli jo ehtinyt lentää pesälleen.

Mieleen jäi myös rautiaisen hihitys ja istuminen langalla sekä lapinsirkun, järripeippojen ja lapinkirvisen äänet. Muuttoa oli, vaikkakin hienoisen sumun seassa. Peipot ovat alkaneet kerääntymään metsän reunaan.

Kotkan Hovinsaarella oli jo päivällä melko äänetöntä. Edellisen päivän sinirinnatkin olivat jo jossain muualla. Auringonkukat kukkivat vielä viime talven lumenkaatopaikalla.