sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hiljaiseloa

Kiersimme tänään Mustilan Arboretumin ympäri. Kulkeminen olikin nyt helpompaa, koska polut oli aurattu. Metsäpolun varrella kuului ja näkyi lähinnä perinteisiä talvilintuja, kuten kuusitiaisia, hippiäisiä ja puukiipijä. Taviokuurnia ja pikkukäpylintuja ei havaittu lehtikuusikoissa ainuttakaan. Kotkassa vielä eilen näkyi kolme taviokuurnaa syömässä lehtikuusen lehtisilmuja.


Viikonvaihteessa tuli kuitenkin muutama uusi talvipinna, Kyminlinnasta spontaanina varpuspöllö ja Korialta pongattuna pikku-uikku. 


Tällä hetkellä talvipinnoja on 59. Vuodenpinnoiksi taitaa jäädä 232, viimeisimpänä vuorihemppo. Pahimpia puutteita ovat ainakin kaakkuri ja luhtakana. 

Aivan tosissani en pinnoja kuitenkaan kerää. Se on kuitenkin yksi aktiivisten lintuharrastajien kirjaamismenetelmä ja tapa oppia paremmin tuntemaan lintuja. 

Hyvää lajirikasta ja rauhaisaa uutta vuotta blogini lukijoille!