keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kotkan Korkeakoski Tapaninpäivänä



Kotkassa Korkeakoski on Langinkosken ohella toinen hyvistä talvisista koskelopaikoista, jossa parhaimmillaan voi olla kymmeniä koskeloita. Tänään niitä näkyi 22 yksilöä kirkkaassa talvipäivässä ja 17 asteen pakkasessa. 


Korkeakoski on yksi Kotkan parhaista Kymijoen talvisista vesilintupaikoista. Siellä on tavattu aikaisemmin useamman kerran pikku-uikku ja ainakin kerran  jopa kuningaskalastaja. 


Taviokuurnat ovat Kotkasta selvästi vähentyneet, mutta tänään vastaan tuli kolmen ja neljän yksilön parvet. Linnut ovat siirtymässä pihlajanmarjojen loputtua enemmän lehtikuusikoihin, missä ne syövät lehtikuusen silmuja.


Koskikaroja on näkynyt ainakin toistaiseksi vähän. Koivukoskella sukelteli tänään niitä kuitenkin kaksi. 

Kyminlinnassa Mikko Pöyhönen oli juuri havainnut Kyminlinnassa syksyllä paikalle tulleen valkoselkätikkakoiraan, jonka onnistuimme vielä saamaan talvipinnan.