sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lapinjärvellä bongaamassa

Lapinjärvelle oli vajaa viikko sitten tullut laajalle peltoaukealle pohjoinen vieras, tunturipöllö. Kävimme sitä eilen ja tänään  bongaamassa. Lopulta kotimatkalla, illan hämärtyessä se näkyi tänään ladon katolla. 

Tämä vuonna olen nähnyt kaikki Suomen pöllöt. Tunturipöllö oli elis. Samalla peltoaukealla näkyi eilen ja tänään 47 pulmusta.

 
Samalla bongausmatkalla kävimme Lapinjärven kirkonkylällä etsimässä sinne talveksi jäänyttä turkinkyyhkyä. Vuodareita on nyt tähän mennessä 231. Yleensä emme ole käyneet bongaamassa kuin aivan lähialueilla. Lapinjärvi kuuluu Porvoon lintutieteelliseen yhdistykseen.


Pyhtään Munapirtissä saarella näimme itään päin lentävän vanhan maakotkan. Kuvaa en onnistunut saamaan, asetuksia sählätessä. Mutta, paikalle sattui myös kameran kanssa Pynnönen, jonka kuvasta näkyi hyvin maakotkan kultainen pää. 

Lauhempi talvipäivä toi myös muuten lintuja Munapirtissä paremmin esille. Käpytikkakin erehtyi jo rummuttamaan kevättä. Viidentoista räkättirastaan parvi lehahti myös koivikolle. Linturuokinnalla viivähti kuusitiaispari ja lintujen ääniä, lähinnä tiaisia, kuului viikonlopun retkellä hyvin.